Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sosteri on ”jonottamatta hoitoon ja hoidosta kotiin” -strategiansa mukaisesti lyhentänyt merkittävästi odotusaikoja hoitoon.

Sosterissa on vajaan kahden vuoden aikana muutettu palveluiden johtamista niin, että se tapahtuu kolmessa ydinprosessissa, joissa asiakas on keskiössä.  Muutoksella on pystytty merkittävästi lyhentämään odotusaikaa eri toimenpiteisiin.

– Olemme nyt saaneet konkreettisia hoitoonpääsyn mittareita, jotka kertovat johtamismuutoksen onnistumisesta. Esimerkiksi tekonivelleikkauksen hoitoketjun pituudesta olemme saaneet karsittua lähes puolet pois, kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro Sosterista sanoo.

Sosteri on julkaissut ensimmäisenä Suomessa tekonivelpotilaan odotusajat verkkosivuillaan. Tekonivelpotilaan hoitokokonaisuus sisältää ajanjakson lähetteen saapumisesta leikkaukseen pääsyyn. Esimerkiksi 25.2.2018. aikaa lähetteen saapumisesta leikkaukseen kuluu 63 päivää.

Hoitotakuu edellyttää lähetteen käsittelyä 21 vuorokaudessa, poliklinikalle pääsyä kolmessa kuukaudessa ja leikkaukseen pääsyä kuudessa kuukaudessa poliklinikkakäynnin jälkeen – päivissä tämä tekee yhteensä 291 päivää, joten Sosterissa hoitotakuun edellyttämä aika alitetaan reippaasti.

Verkkosivuilla on julkaistu myös odotusajat kiireettömään hoitoon

Sosterin verkkosivuilta voi myös nähdä, kuinka monen päivän kuluttua lääkärin ja hammaslääkärin kiireettömälle vastaanotolle pääsee. Tiedot ovat tarkasteltavissa terveysasemittain. Mikäli hoidon tarve on kiireellinen, pääsee hoitoon samana päivänä. Sosterin verkkosivuilta löytyvät myös keskimääräiset odotusajat erikoissairaanhoitoon, kuten sisätautien ja kirurgian poliklinikoille.

Tekonivelleikkauksen odotusajat, kuin myös odotusajat kiireettömään hoitoon löytyy osoitteesta www.sosteri.fi. Tiedot päivittyvät lähes reaaliaikaisesti edellispäivän tietojen perusteella.

  • Jaa